perjantai, 7. lokakuuta 2011

Kotirintama

Sitten kysytty päivitys Kaarlon (Martti-Lyly muuttui siis Kaarlo Tapioksi) kuulumisista. Kuvia on luonnollisesti uudesta tulokkaasta napsittu melko runsaasti ja tässä niistä pieni otos. Kuopus on toistaiseksi toiminut oikein kelpo vauvan tavoin eikä ole pahemmin hermostunut mistään. Alkuun oli vaikea olla puhumatta Rasmuksesta, kun oli vain vaikea muistaa, että pienin ei olekaan nyt enää Rasmus. Nyttemmin hän kylläkin ulkomuodoltaan muistuttaa enemmän Venlaa. Kaarlo kasvaa kovaa vauhtia ja pari vaatekerttaa on ehtinyt jäädä pieneksi tässä kahden ja puolen kuukauden aikana. "Neuvolassa" hänet tuomittiin jättiläisvauvaksi, mutta oletan aasialaisten käyrien vain olevan vähän erilaisia kuin suomalaiset, sillä tuskin näillä geeneillä pojasta mitään hongankolistajaa on tulossa.

Tästä lähdettiin liikkeelle 22.7


Suomipoika 31.7


Ravintolareissulla 31.7


Golfmailoja valitsemassa 3.8

Ja sitten vaan simulaattoriin pelaamaan ennen oikeille kentille siirtymistä

Central Marketilla tuliasiostoksilla 6.8

Papan kanssa 7.8


Tuumailua 9.8


Kaksoistorneilla 10.8

Omalla altaalla 11.8

Uinnin jälkeen uni tuli

Nukkumassa Lumutissa 14.8

Naureskelemassa Lumutissa lattialla 25.8

Isin mahan päällä 28.8

Hymyilyä sitterissä 29.8
Huutoa 5.9

Hymyilyä 5.9

Ja unta 5.9

Hymyilyä 7.9

Heilumista 12.9
Leikkimistä leikkialustalla 16.9


Mitäs täsä 24.9

Haisuli 26.9

Täältä tullaan 29.9

Eläintarhassa 1.10

Kylvyssä eläinten jälkeen

2 kommenttia:

  1. Ihania kuvia <3 Nimim. joululomianne odotellessa :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos päivityksistä, kiva lukea kuulumisianne. Voih tuo tutunnäköinen vauvapeitto Kaarlolla.. Yhyy, mulla ei ole enää vauvaa, vaan pienempikin jo puhuva taapero. On the other hand - ei ole yösyöttöjä eikä mahavaivojakaan. Paljon terkkuja teille kaikille sinne! t. H

    VastaaPoista