Jos vaan olisin tiennyt tänne muuttaessani asuvani täällä näinkin pitkään niin olisin tehnyt n. 128 asiaa vähän toisin. Lähtö pois on muka olevinaan ollut koko ajan nurkan takana ja kyllähän se pieni aika nyt menee vaikkei ihan kaikki kunnossa olisikaan. Ja nyt kun on jo kolmisen vuotta antanut asioiden olla niin eipä kai niitä ringettejä ainakaan nyt enää kannata alkaa investoimaan kodin paranteluun, puuh.
MUTTA JOS, niin olisin tehnyt seuraavaa mm.

1) Olisin heittänyt nämä järkyttävän rumat, kauheaa materiaalia olevat KOLME (näitä on siis kuvan yksilön lisäksi vielä kaksi lisää!) sohvaa menemään ja ostanut tilalle ihan minkä tahansa muun sohvan. Kaiken kukkuraksi näissä sohvissa on aivan mahdoton istua, sillä sen lisäksi että materiaali on karheaa ja kutittavaa tekokuitua, selkätyynyt on aivan liian täynnä ja kovat kuin mitkä. Myös kuvassa näkyvä seinää kaunistava patja olisi saattanut joutua romukoppaan tai ainakin jonnekin muualle.

2) Olisin hankkinut jostain jonkun, joka voisi porata muutaman ruuvin seinään niin että taulut saisi sinne seinälle myös. Vaikka ihan kivojahan ne on näinkin.. (Huomaattehan myös pistorasian sijoittelun.)

3) Olisin hankkinut kirjahyllyn, jotta kaikkia vakuutus-, pankki-, verotus-, auto-, asunto ym. paperit (joita pidemmällä aikavälillä kertyy melkoinen määrä sekä Suomen että Malesian osalta) olisi mahdollista säilöä niin, että ne tarvittaessa jostain vielä löytyisi. Yllä nykyinen "työhuoneemme". Pöydällä myös muutama taulu odottelemassa, josko pääsis seinälle joskus. (Sori pyykit on vähän tiellä, mutta en jaksanut siirtää tuolia.)

4) Olisin hankkinut jotakin säilytystilaa kylpyhuoneeseen. Ei kai se nyt niin kallista voi olla. Talomme vessat on ehkä maailmankaikkeuden huonoimmin suunnitellut. Kuvassa on näkyvissä koko 5-6 henkisen perheemme kaikki säilytystila (vino pieni IRTONAINEN lasihylly) kylpyhuoneessa. Olisin saattanut harkita jopa suihkuseinän tai verhotangon hankkimista. Huomatkaa myös ärsyttävä suihku, joka ei sitten pysy telineessään YHTÄÄN. Tämä menee jo lastensuojelun alueellekin, koska kyseisen suihkun takia ovat molemmat lapset oppineet muutaman kirosanan.

5) Olisin todellakin hankkinut keittiöön muutaman ah niin kätevän yläkaapin, vaikka nuo aasialaiselle 130 senttiselle suunnitellut alakaapitkin toki on ihan käytännölliset.
Lisäksi kotona on pielessä seuraavat asiat:
- Nurmikkoa ei ole leikattu.
- Olohuoneen seinä. Se on homeessa ja ruma.

- Verhotanko roikkuu. On roikkunut pari vuotta. Tarttis jonkun jälleen jonku, jolla on pora.

- Lamput on palaneet (jostain syystä lamput palaa ja RÄJÄHTELEE suhteettoman usein) ja ikkunatkin niin s*tanan tummennettuja, että sisällä on aina pimeää. Tälläinen hämäräsokea vanha akka hermostuu totaalisesti.
- Jos jotain onkin sitten lopulta saatu seinälle ripustettua (edellisen vuokralaisen jäljiltä jääneisiin koukkuihin) niin jonkun on sitten aina työnnettävä sohva niiden päälle.

- Pistorasiat on ihan maailman tyhmimmissä paikoissa keskellä seinää ja niitä on aivan liian vähän ja kylpyhuoneessa tai edes 5m säteellä siitä ei luonnollisesti ole yhtäkään.
Ja hännän huippuna vielä tämäkin: Ostin kerran KAUAN KAUAN sitten (joskus vuonna 2008) Body Shopista kasvojen pesuaineen, joka sisältää kaiken pelastavaa tee tree oljyä, no se on suoraan sanoen ihan p*skaa, mutta h*lvetin riittoisaa. Pihinä ihmisenä en raaskisi heittää purkkia menemään, mutta vihoiksi pistää!

Tässä sitä riittää murehdittavaa, mutta tämäkään ei vielä ollut kaikki. Sarja jatkuu ainakin osaan kolme asti, sillä niin epäoikeudenmukainen tämä maailma on.
Hahhaa, itsellä kauhea kiukku päällä ja heti kun aukasee teijän blogin ja lukee sinun mahtavia kirjoituksia, unohtuu kiukku samantien:D Ja aivan asiaa kirjoitat, niin ärsyttäviä asioita!!;)
VastaaPoistaKiitos Emilia, kivahan se on muita piristaa omilla karsimyksilla, huoh... elama on.
VastaaPoista